22 years & onnellinen mies

Pari viikkoa sitten vuodet pyörähtivät jälleen uuteen lukemaan, kun 22 vuotta tuli täyteen! Jiiihaa, kakkujen ja kavereiden kera päivästä tuli ikimuistoinen, joskin hieman amerikkalaiseen tyyliin! Onneksi kaverini Sami oli antamassa hieman tukea kotimaasta :D Joskus mietin, että tää elämä kyllä menee todella nopeesti ja vuodet vierii ohitse, mutta välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, miten tämän ajan täällä maan päällä käyttää. Virikkeitähän tänä päivänä kyllä löytyy joka lähtöön, ja lepopäivänäkin voi helposti unohtaa sen syvemmän merkityksen ja tehdä töitä ja muita askareita. Mutta onneksi Jumala antaa meille jokaiselle ohjeita, kuinka tämä aika täällä maan päällä tulisi käyttää.







Itse tunnen olevani täysin oikeassa paikassa tällä hetkellä. Meidän DTS alkoi vihdoin pari päivää sitten ja siihenhän oikeastaan tämä 2kk harjoittelu jakso on tähdännyt. Torstai oli varsinainen hyrskynmyrskyn päivä, kun noin 300 oppilasta 40 eri maasta kirjautui kouluun ja hoiti vakuutus ja viisumi, sekä majoitus asiat yhdellä kertaa. Perjantaina kokoonnuimme ensimmäistä kertaa Community Transformation DTS:n kanssa, johon meille tuli 45 oppilasta. Porukka meidän DTS:ssä on ihan mielettömän upeeta. Mahtavia yksilöitä, joita Jumala on jo saanut käyttää ja tulee käyttämään meidän koulunkin aikana!!! On se ihmeellistä kuika Jumala lähettää oppilaita Suomesta, Japanista ja Egyptistä ym. maista johonkin Hawaille oppimaan asioita Jumalasta ja heidän suhteestaan Jumalaan!!! Matkustaminen ei olekaan enää ongelma, ja entisajan interrail matkailut, joita suunniteltiin pitkään, ovat enää nuorten syysloma viihdettä, lentojen ja matkustamisen helppouden takia :) Joten Jumala on todellakin viemässä meitä uuteen aikaan...







Luulenpa, että tämän sukupolven aikana tulemme näkemään jotain sellaista, mitä olemme täällä YWAM myös saaneet kokea Jumalan puhuneen. Jumala tulee viemään meidät uuteen aikaan, johonkin sellaiseen mitä emme ole ennen kokeneet! Tässä meille kaikille haastetta, astua sellaiseen johon Jumala meidät haluaa vetää... Uuteen, tuntemattomaan, pois mukavuusalueeltamme, muistaen kuitenkin että olemme Jumalan käsivarsilla! Jumala saa kantaa meitä läpi tuntemattoman ja vaikeankin maaston, kunhan vain luotamme häneen, ja vaikka kompastumme, pidämme katseemme hänessä ja Hän nostaa meidät pystyyn!!!

Meidän DTS:n niin sanottu keyscripture on Fil. 1:27-2:18. Se on ollut sellainen kohta, jonka uskomme olevan avain asemassa meidän kouluamme varten ja aktiojaksoamme varten. Nämä jakeet rohkaisevat meitä kaikkia astumaan palvelijan rooliin, rooliin jonka Jeesus otti täällä maan päällä, ja samalla antaa meille esimerkin ja mallin kuinka meidän maan päällä tulisi toimia toisiamme kohtaan, nöyrtyen ja ottaen saman mielen joka Jeesuksella Kristuksella oli! Uskon että meillä jokaisella on tässä asiassa parantamisen varaa ja haastetta, ottaa sama mieli kuin Kristuksella oli, nähdä asioita Jumalan silmin ja tuntea samoja asioita joita Jumalan sydän tuntee...

Näiden 6 kuukauden aikana Jumala tulee varmasti johdattamaan niin oppilaita kuin staffia seikkailuun, joiden rinnalla Indiana Jonesin ristiretketkin kalpenevat... :D Kyse ei ole kuitenkaan timanteista ja muista rikkauksista, vaan aarteista Taivaan Valtakuntaa varten. Toivonkin että voisitte yhä tukea rukouksin ja kantaa sekä minua, että koko DTS:ää rukouksissanne tässä Jumalan mielenkiintoisessa seikkailussa, jossa saamme nähdä ihmisten heittäytyvän Jumalan käsiin antaen elämänsä hänelle! Erityisesti saa muistaa Etelä-Afrikkaan ja New Yorkkiin liittyviä valmistelu asioita, vaikka olenkin aika varmasti Etelä-Afrikkaan menossa, sekä myös oppilaiden ja ryhmänjohtajien välistä ilmapiiriä ja toisista välittämistä.



P.S. Sain ilmeisesti Suomen viimein maailman kartalle tanssiessani disco musiikin säestyksellä noin 400 ihmisen edessä. Tämä oli meidän 40 eri kansakunnan esittelytilaisuus pääsalissa viime sunnuntaina ja minut valittiin tanssimaan euroopan maiden lippujen saapuessa areenalle :D Ilmeisesti jotain kömmähdyksiä sattui sillä porukka nauroi ja taputti ja kiitteli jälkeenpäin ennennäkemättömästä tanssiesityksestä, jota se varmasti olikin... Joskus kyllä voisi kieltäytyä moisista kohteliaisuuksista! :)

Samuel

Talvi tulloo...

Syysterveiset Hawaiin auringonpaisteesta!!!

Täällä valtameren toisella puolella on talvi tulossa kanssa pikkuhiljaa... ilman lämpötila on laskenut sellaseen 30 asteeseen ja vesi on jotakuinkin samaa luokkaa... eli vihdoin voi vähän huokaista helpotuksesta ja viilennellä varjossa. :D Totta puhuen, voisin välillä vaihtaa paikkaani jonkun teidän kanssa ja ottaa syksyisen saunaillan järven rannalla. Täällä olo vastaa ehkä enemmän saunailtaa edenissä, missä hikeä pukkaa kosteuden takia ja lämmin vesi vain lisää hikeä otsalla. Mutta en kyllä viitsi valittaa oikeasti olostani, sillä Jumalalla riittää opetettavaa päivä toisensa jälkeen. On uskomatonta, miten yksinkertaiset asiat Raamatusta avautuvat aivan uudella tavalla ja Jumala on puhunut erittäin paljon siitä, että Hän tulee johdattamaan ryhmäämme ja koko DTS:ää uudelle maaperälle rukouksen, jumalanpelon ja nöyryyden kautta. Ehkä nämä asiat eivät ole avainasemassa vain täällä Hawaiilla, vaan uskon että samojen asioiden kautta Jumala puhuu myös suomessa!







Ryhmänjohtajakoulutuksen alkuvaihe päättyi viime perjantaina, jonka kunniaksi pidettiin pikku grillijuhlat upeassa talossa vuoren rinteellä. Jatkamme vielä noin pari viikkoa oppitunteja johtajuudesta isomman ryhmän kanssa, jossa on mukana myös vanhoja ryhmänjohtajia, kunnes noi 280 oppilasta pitäisi saapua aloittamaan opetuslapseuskoulu syyskuun loppupuolella!!! Tämä aika tulee varmasti olemaan niin haaste kuin suuri siunaus. Uskon, että kulkiessamme ryhmänjohtajina nöyryydessä ja jumalanpelossa oppilaittemme edessä, arastelematta ottaa askeleita uskossa, saamme kulkea oikeaa reittiä, jonka Jumala meille on suunnitellut.





Meillä on ollut tässä kahtena viikonloppuna kitchen duty, mikä tarkottaa sitä et me ollaan 15 staffin kans autettu valmistamaan aamupala ja päivällinen kampukselle... Tällänen unikeko kun oon, niin on ollu ehkä maailman vaikeinta herätä aamulla 5:50 keittiölle :D Mut ehkä se on samalla ollut ihan hyvä herätä vähän aikasemmin kun yleensä tuppaa vähän meneen illat pitkiks ni nyt on ainakin joutunu meneen aikasin nukkuun, ja etenkin kun saadaan palvella Jumalan valtakuntaa valmistaen ruokaa koko kampukselle.

Tällasia uutisia tällä kertaa... Sain tänään kylään yhden kaverin Kouvolasta, Saarenpään Samin, joka lensi Uudesta Seelannista tänne hakemaan rusketuksen ennen kotiin paluuta, haha :D Mukava saada kylään ystävä, ja joka puhuu kaikenlisäksi suomea, sillä välillä tuntuu ettei näiden jenkkien kanssa vielä ihan kaikkea englanniksi pysty kääntämään, vaikka sen kanssa hyvin meneekin... Mutta mukava saada riveihin vähän suomalaista verta!

Rukouksin saa yhä muistaa, etenkin näitä viimeisiä päiviä ryhmänjohtaja koulutuksessa ennen oppilaiden saapumista, ja että voisin todella kohdata Jumalaa kasvoista kasvoihin. Olen säilynyt erittäin terveenä, eikä mitään haavereita ole tullut vielä eteen, joten niistä kiitos Herralle. Erittäin lämpimiä syyskuun päiviä teille Suomeen ja koittakaahan nauttia keleistä ennen lumen tuloa!!! Täällä juhlitaan lauantaina mun synttäreitä, joita vuosia ja viisautta karttuu lisää, tai näin ainakin toivon. Täältä tulee taas uutisia uusien kokemusten kera myöhemmin! Jätän teille vielä erittäin hyvän Raamatunkohdan rohkaisuksi ja opetukseksi nöyryydestä: Fil. 2:1-11

-Samuel

Back to school...

Howdy!!!

Vajaat pari viikkoa takana ryhmänjohtaja koulutusta ja olo on kuin pitkän matkan juoksijalla... Ajatukset sinkoilevat sinne tänne ja kroppa kaipaa hieman lepoa :D Kulunut tiivis kaksiviikkoinen onkin kulunut oppituntien ja eri luentojen parissa, missä olemme käsitelleet kristillistä maailmankuvaa tämän päivän maailmankuvaan verrattuna, sekä evankeliointia ja hengellistä sodankäyntiä ryhmänjohtajan (staffin) näkökulmasta. Olen jokseenkin olettanut ryhmänjohtajan roolin olevan jotakuinkin valmiisiin saappaisiin hyppäämistä, mutta mitä pidemmälle koulutusta olemme päässeet, vastuun ja roolin osuus sen kuin kasvaa, siistiä eikö vain!!! Onneksi ryhmämme on todella yhtenäinen ja rukouksessa viettämämme aika on vain lisännyt keskinäistä rakkauttamme! On hienoa huomata olevansa samassa tilanteessa 18 muun nuoren kanssa, jotka haluavat etsiä Herran kasvoja ja samalla tukee toinen toistamme, kuin kohdaten yksin kaikki uudet haasteet...





Kuluneen kahden viikon aikana olen todella ymmärtänyt, etten ole tullut takaisin Hawaille vain surffaamaan tai hankkimaan lisää ystäviä, vaan astumaan tärkeään rooliin, jossa saan rohkaista nuoria astumaan rohkeammin siihen tehtävään, johon Jumala heidät on kutsunut. Ryhmänjohtajan tehtävänä ei ole pelkästään viedä ryhmää esim. Afrikkaan ja yrittää tuoda sama ryhmä elävänä takaisin lukuisten kertomusten ja kokemusten kera, vaan ensinnäkin auttaa oppilaita löytämään Jeesus henkilökohtaisella tasolla ja olemaan tukena niin pienissä kuin vaikeissakin tilanteissa. Joillekkin oppilaille opetuslapseuskoulu on ensimmäinen paikka, missä he kohtaavat Jeesuksen ensimmäistä kertaa. Monilla saattaa olla seurakuntatausta, mutta henkilökohtainen uskonratkaisu on silti vielä tekemättä ja monet ovat niin sanotussa erämaassa, tai sitten uskosta ei ole tietoakaan. Ja tämä saattaa hyvinkin olla tilanne mihin pääsen vajaan kuukauden päästä!







Pienoinen väsymys on kuitenkin ehtinyt hiipiä silmiin, koska päivät ovat kohtalaisen pitkiä ja oppimamme asiat "täyttä tavaraa", joten henkinen puoli on myöskin välillä kovilla. Käymme läpi ja jaamme paljon asioita omasta elämästämme, jotta Jumala saa puhdistaa ja muovata meitä, jotta jaksamme ottaa vastaan mitä Jumalalla on meille annettavaa. On ollut jännä huomata miten vihollinen ei pidä lainkaan siitä, että käymme läpi asioita, joiden avulla olemme valmiita voittamaan maailmaan Jumalalle... Välillä väsymys iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, tai muuten vain on ärtynyt olo ja tuntuu että kaikki ottaa päähän. Mutta saman tien kun tunnistaa, että vihollinen haluaa nimenomaan meidän tuntevan näitä tunteita ja kokevan asioiden menevän huonosti, olemme saaneet huomata kuinka rukouksen kautta olemme saaneet murtaa kahleet näiltä valheilta. Yksinkertaisesti Jumalan puoleen kääntyminen on vain niin vapauttavaa, ja vihollinenkin tietää sen ja pelkää meidän käyttävän sitä asetta, sillä hän tietää seuraukset...







Haluan kiittää kaikista lukuisista rukouksista, jotka ovat kantaneet minua päivästä toiseen... Ilman niitä on vaikea jaksaa taistelua eteenpäin. Monilla on varmasti ollut jossain vaiheessa kuva, että Hawaiilla on vain auringonpaistetta ja pepsodent hymyä ympäriinsä, mutta todellinen kuva ei aina kuitenkaan ole tämä. Täällä on paljon köyhyyttä ja huumeiden kahleissa eläviä ihmisiä, sekä huonotuulisuus ja apaattisuus ihmisten asenteissa on hyvin yleistä. Jumala on kuitenkin laittanut tämän YWAM tukikohdan varta vasten tälle saarelle, jotta voisimme loistaa Jumala valoa ympäriinsä ja antaa juuri näille ihmisille toivoa! Pyydän että jatkatte sekä minun, että tämän paikan kantamista rukouksissanne, sillä Jumala on rukouksia kuuleva Jumala.

Meillä on vielä reilut kolme viikkoa jäljellä, ennenkuin noin 280 oppilasta aloittaa opetuslapseuskoulun, joten paljon löytyy vielä kysymyksiä, joihin saamme vastauksia päivien kuluessa. Tulevien viikkojen aikana eteen tulee varmasti paljon mielenkiintoisia tilanteita, joita päivittelen jälleen blogiin. Mutta on ollut upeaa huomata Jumala on saanut kantaa päivästä toiseen!!! Saimme hyvän esimerkin tästä pari päivää takaperin. Kun sirkushyppyjä tehneeltä mieheltä kysyttiin, että mikä osa sirkushyppääjän roolissa on vaikeinta, niin hän vastasi, että kun lennät ilman halki kohti kiinniottajaa, sinun pitää muistaa ettet saa tehdä mitään, vaan annat kiinniottajan tehdä kaiken työn. Sillä jos lentäjänä yrität tehdä vähänkin työtä varmistaaksesi kiinniottajan saavan sinut kiinni, voit pilata koko tempun. Mutta lentäjänä et tee mitään, sillä lentäjän tehtävä on lentää, ja kiinniottajan tekee kaiken työn, sillä kiinniottajan tehtävä on ottaa kiinni. Samalla tavalla Jumala haastaa meitä lentämään ja jättämään kaiken työn hänelle, sillä hän haluaa toimia elämässämme kiinniottajan roolissa... vähemmän sinua, enemmän Häntä!!!





Siunausta kaikille ja nauttikaahan syksystä... täällä joudun yönkin aikana hikoilemaan :D

-Samuel

Myrskyn silmässä...

Jälleen on pari viikkoa suorastaan lentänyt ohitse, kun huomasin että laitoin viime ulkomaan uutiskatsauksen heinäkuun viimeinen päivä... Eli työn ja erilaisten askareitten parissa aika todellakin kiitää ja päivät vain vilisevät silmissä. Ajattelin tänne tullessa aloittaa rennolla kolmen viikon "karibian" lomalla siemaillen ananas mehua kookospähkinänkuoresta, mutta onneksi valitsin loman sijasta vapaaehtoisen antautumisen työlle :D Kun saan tehdä työtä Taivaan Isän seurakunnan hyväksi huippu ystävien kanssa, ei päivä tunnu raskaalta missään vaiheessa... Kuumuuskin alkaa käydä jo siedettäväksi ja olen tottunut pieneen touhutippaan otsallani...

Sain puhelun vanhemmiltani eilen illalla ja he kuulostivat hyvin huolestuneilta puhelimessa. He kyselivät huolestuneina, et oothan sää turvallisessa rakennuksessa kun teille on tulossa se hurrikaani... ja olin vaan että HURRIKAANI, MITÄ? Muistin samassa kuinka joku oli ohimennen kertonut aikasemmin päivällä juttua, että huomenna saattaa olla hurrikaani tulossa, mutta ei kukaan hawailaistyyliin painetta moisesta ota. Päätin katsoa kuitenkin uutisia netistä jos löytyisi jotain tietoa tästä tulevasta "hurrikaanista" ja kun vihdoin löysin satelliittikuvan hurrikaanista ja näytin sitä etelä-korealaiselle huonekaverilleni, oli onni ettei hän laskenut alleen!!! En itsekkään osannut kuvitella mitään ton kaltaista, mutta tänäänkin täällä on elämää jatkettu Hawaille ominaiseen tyyliin rennosti!!! Itseasiassa rannoilla on ollut enemmän ihmisiä kuin koskaan!!! Siinä mielessä se on todella outoa, koska radiossa on sanottu aaltojen yltävän jopa 6-7 metriin ja silloin kyseisille rannoille ei ole mitään asiaa... paitsi surffaamaan... jota en kuitenkaan tee, sillä tiedän että äiti saisi sydänkohtauksen jos kuulisi että olin surffamassa hurrikaanin aikana :D



Rankkojen sateiden siis oletetaan iskevän tänä yönä ja mitään rajua hurrikaania ei ole varmastikaan luvassa, sillä tämän saaren vuoret ovat heikentäneet sitä rajusti. Kuitenkin kaikkien käsketään olevan varuillaan!!! Elämä kuitenkin näyttää jatkuvan normaalisti ja ihailimme tänä iltana kaunista auringonlaskua yhdessä 40 muun ihmisen kanssa, ja niitä värejä jotka Jumala meitä ihmisiä varten halusi taivaalle piirtää... Muutenkin meillä on ollut mahtava mahdollisuus seurata meteorisuihkua, jonka aikana maan ilmakehään hajoavat meteorit piirtävät valojuovia taivaalle. Kuinka ihmeelliseksi ja yksityiskohtaiseksi se tekeekään meidän Jumalan!!!


Pari viimeistä viikkoa on siis sujunut lähes samaan malliin kuin ensimmäinenkin, ja olemme jatkaneet aktiolaisten paluun valmisteluja suunnitellen viikko ohjelmaa ja majoituksia ym. ym. Samalla hoidan DTS toimiston front deskiä eli vastaan kaikkiin toimistoon saapuviin puheluihin, jotka tulevat ympäri maailmaa ja yritän esimerkiksi auttaa amerikkalaista äitiä löytämään paras ratkaisu maksaa hänen lapsensa aktiomatka, tai yrittää saada selville miten etelä-korealainen tyttö saa selville milloin ja minkä opetuslapseuskoulun hän haluaa tehdä ja missä. Siinä hommassa on paljon haasteita, mutta Jumala on saanut siunata ihan mielettömästi ja ihmiset luulevat jo tässä vaiheessa että olen Kaliforniasta kotoisin aksentin takia :D Se on itselleni vaan rohkaisua jatkaa tätä työtä, ja olen halunnutkin kehittää englannin kielen puhe- ja kirjoitustaitojani!!!

Kaikesta tästä ihanasta ajasta Hawailla ja kauniista säistä huolimatta, minut pysäytti eräänä päivänä eräs asia. Halusin viedä yhden ystäväni, jonka olen tuntenut jo viime syyskuusta lähtien, syömään paikalliseen ravintolaan eräänä iltana. Minulla ei tätä iltaa ennen ollut mahdollisuutta jutella kunnolla asioista molempien kiireiden takia. Kuitenkin se mitä hän kertoi avarsi jälleen kerran ihmeellisellä tavalla omaa ajatusmaailmaani. Hän kertoi omasta sairaudestaan, joka on vienyt hänet todella pohjalle viimeisen viiden kuukauden aikana, ja sain kuunnella ja ottaa vastaan hänen kokemiaan tunteita näiden kuluneiden kuukausien aikana. En ollut millään tavalla tajunnut, että tämä oli ollut syynä moniin väärin ymmärrettyihin hetkiin ja vääriin johtopäätöksiin. Hän sanoi minulle autossa, kun olin jäämässä pois koulumme lipputangoilla, että hän on oikeastaan joutunut luovuttamaan koko elämänsä ja oikeuden elää Taivaan Isän käsiin... vastasin hänelle, että miks sen täytyy aina mennä niin et me tajutaan tämä asia vast siinä vaiheessa, kun meillä on loppu lähellä tai kun meillä ei itsellä oo enää voimaa jatkaa, kun sen pitäs olla meidän joka päiväinen motto ja asenne millä me täs maailman ajassa eletään ja kuljetaan päivästä toiseen!!! Tämän keskustelun jälkeen saimme molemmat rukoilla ja pyytää, että Jumala voisi ottaa elämämme Hänen ohjattavakseen!!!

Mun mielestä meillä ihmisillä menee välillä ihan liian hyvin. Kun meillä on kaikki asiat käden ulottuvilla ja mahdollisuus tehdä mitä huvittaa, niin meidän tarvitse välittää mistään muusta, pääasia on että menee hyvin ja olemme tyytyväisiä... Monesti kiitoksemme Jumalalle unohtuu ja unohdamme, että moni asia elämässämme on Jumalan lahjaa. Sitten kun eteen tuleekin tilanne, missä omasta terveydestä joutuu luopumaan tai asiat eivät menekkään täysin kohdalleen, olemme valmiita antamaan kaikkemme Jumalalle, jotta saisimme terveytemme takaisin ja asiat jälleen kohdallen... ja tämän asian olen vähitellen oppinut ymmärtämään. Haluan luovuttaa Jumalalle täysin koko elämäni jo siinä vaiheessa kun olen terve ja asiat menevät hyvin, koska tiedän etten itse sen pituutta pysty määräämään tai muuttamaan. Kaikki voima ja valta kuitenkin kuuluu yksin Jumalalle!!! Joten kun sinulla on aihetta riemuun, kiitä Jumalaa siitä! Kun asiat menevät huonosti, ole myös silloin kiitollisella mielellä ja tiedä että Jumala näkee kyyneleesi ja kuulee tuskasi!!!

Ensi viikon maanantaina alkaa koulutus... joten mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea Jumala haluaa meille paljastaa!!! Siunausta koulu- ja työviikkoon!!!

-Samuel

Lätäkön toisella puolella...

Aloha friends!!!

Tervehdys kaikille Atlantin ja Amerikan toiselta puolelta!!! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia ja laittaa muutaman uuden kuvan, sillä ensimmäisen vajaan viikon aikana täällä Hawaiilla, olen saanut kokea valtavasti uusia asioita ja alkanut samalla ikävöidä Suomen viileää suvea :D Ikävöin myös niitä viileitä iltoja, jolloin saan ravata saunasta järveen ja takaisin, sekä auringonlaskuista riippukeinussa. Täällä Hawaiilla syksyn saapumisesta ei ole tietoakaan, vaikka olen kuullut että Suomessakin lämpöä taas riittää ainakin ensi viikoksi... Päivästä toiseen on varjossa 35 astetta, ja onhan sitä tullut jo vähän olkapäitä käristeltyä, niin turistilta kuin se kuulostaakin...







Lennon Suomesta Hawaille piti lento-ohjelman ja omien suunnitelmieni mukaan kestää noin 30 tuntia... mutta Kansainvälisen turvatarkatuksen ja ylimääräisten turvatarkastusten takia, lennosta tulikin 42 tuntinen ja kävin Atlantan ja Honolulun välillä vielä piipahtamassa Los Angelesissa ihan nopeuttaakseni saapumistani Hawaiille... Kuulin muutamilta lentokentällä työskentelevältä henkilöltä, että joskus vain sattuu niin että lippuja ostaessa, niihin on merkitty kaikilla kentillä ylimääräiset turvatarkastukset, mutta tämä on vain ihan täyttä sattumankauppaa... Ja kaiken lisäksi sain rinkkani, jossa kaikki tavarani olivat vasta viime torstaina 5 päivää saapumiseni jälkeen...!!! Eli matkan alku ei ihan helpoimmasta päästä ole ollut, mutta mikä hienointa, vastoinkäymisten kautta olen taas huomannut kuinka Jumala siitä huolimatta pitää huolta meistä pienistä ihmisistä!!!





Olen työskennellyt kuluneen viikon DTS johtajien kanssa DTS toimistossa, jossa olen saanut suunnitella aktiojaksolta palaavien aktiolaisten majoitus- ja kuljetus ohjelmaa... Tämä tapahtuu vasta viiden viikon kuluttua... mutta töitä riittää silti jokaiselle päivälle yllin kyllin... Toki tällaisen työpäivän jälkeen on mukana rentoutua lähtemällä surffaamaan... aalloissa leikkiminen surffilaudan kanssa on jotain, mitä pohjoismaissa voisi verrata metsässä kävelyyn...tai ainakin jotain sinne päin :D Mieli lepää aaltoja ja auringonlaskua katsellessa!!!





Tulin tänne ryhmänjohtaja koulutukseen viime sunnuntaina, vaikka oikea päivämäärä koulutuksen alkamiselle on vasta 20. elokuuta. En tiennyt tätä asiaa kuin vasta pari viikkoa ennen lähtöäni, mutta en halunnut lentojani enää ruveta muuttamaan ja koin että ehkä Jumalalla on minulle jotakin varattuna. Kun saavuin kampukselle maanantaina, tapasin pari DTS johtajaa, jotka kysyivät että voisinko aloittaa auttamaan heitä koulutuksen valmistelun kanssa. Vastasin myöntävästi ja olen saanut kokea, kuinka Jumala on jälleen ihmeellisellä tavalla saanut ohjata askeleeni juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Olen saanut kokea oloni erittäin tervetulleeksi ja saanut jo monia uusia ystäviä, ja se on ehkä antanutkin voimia kestää ikävää perhettä ja ystäviä kohtaan, jotka jouduin jättämään jo toistamiseen Suomeen.

Lopuksi haluan kertoa kohdasta, johon törmäsin lukiessa Raamattua muutamia päiviä sitten. Tää kohta antaa kyllä voimaa nousta ylös ja ottaa askeleita siinä tehtävässä mihin Herra on meidät kaikki tarkoittanut, Psalmi 34:4-10: Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään! Minä käännyin Herran puoleen ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa ja pelastaa heidät. Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen. Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä! Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät!


Siuausta kaikille, Samuel