Jälleen on pari viikkoa suorastaan lentänyt ohitse, kun huomasin että laitoin viime ulkomaan uutiskatsauksen heinäkuun viimeinen päivä... Eli työn ja erilaisten askareitten parissa aika todellakin kiitää ja päivät vain vilisevät silmissä. Ajattelin tänne tullessa aloittaa rennolla kolmen viikon "karibian" lomalla siemaillen ananas mehua kookospähkinänkuoresta, mutta onneksi valitsin loman sijasta vapaaehtoisen antautumisen työlle :D Kun saan tehdä työtä Taivaan Isän seurakunnan hyväksi huippu ystävien kanssa, ei päivä tunnu raskaalta missään vaiheessa... Kuumuuskin alkaa käydä jo siedettäväksi ja olen tottunut pieneen touhutippaan otsallani...
Sain puhelun vanhemmiltani eilen illalla ja he kuulostivat hyvin huolestuneilta puhelimessa. He kyselivät huolestuneina, et oothan sää turvallisessa rakennuksessa kun teille on tulossa se hurrikaani... ja olin vaan että HURRIKAANI, MITÄ? Muistin samassa kuinka joku oli ohimennen kertonut aikasemmin päivällä juttua, että huomenna saattaa olla hurrikaani tulossa, mutta ei kukaan hawailaistyyliin painetta moisesta ota. Päätin katsoa kuitenkin uutisia netistä jos löytyisi jotain tietoa tästä tulevasta "hurrikaanista" ja kun vihdoin löysin satelliittikuvan hurrikaanista ja näytin sitä etelä-korealaiselle huonekaverilleni, oli onni ettei hän laskenut alleen!!! En itsekkään osannut kuvitella mitään ton kaltaista, mutta tänäänkin täällä on elämää jatkettu Hawaille ominaiseen tyyliin rennosti!!! Itseasiassa rannoilla on ollut enemmän ihmisiä kuin koskaan!!! Siinä mielessä se on todella outoa, koska radiossa on sanottu aaltojen yltävän jopa 6-7 metriin ja silloin kyseisille rannoille ei ole mitään asiaa... paitsi surffaamaan... jota en kuitenkaan tee, sillä tiedän että äiti saisi sydänkohtauksen jos kuulisi että olin surffamassa hurrikaanin aikana :D
Rankkojen sateiden siis oletetaan iskevän tänä yönä ja mitään rajua hurrikaania ei ole varmastikaan luvassa, sillä tämän saaren vuoret ovat heikentäneet sitä rajusti. Kuitenkin kaikkien käsketään olevan varuillaan!!! Elämä kuitenkin näyttää jatkuvan normaalisti ja ihailimme tänä iltana kaunista auringonlaskua yhdessä 40 muun ihmisen kanssa, ja niitä värejä jotka Jumala meitä ihmisiä varten halusi taivaalle piirtää... Muutenkin meillä on ollut mahtava mahdollisuus seurata meteorisuihkua, jonka aikana maan ilmakehään hajoavat meteorit piirtävät valojuovia taivaalle. Kuinka ihmeelliseksi ja yksityiskohtaiseksi se tekeekään meidän Jumalan!!!
Pari viimeistä viikkoa on siis sujunut lähes samaan malliin kuin ensimmäinenkin, ja olemme jatkaneet aktiolaisten paluun valmisteluja suunnitellen viikko ohjelmaa ja majoituksia ym. ym. Samalla hoidan DTS toimiston front deskiä eli vastaan kaikkiin toimistoon saapuviin puheluihin, jotka tulevat ympäri maailmaa ja yritän esimerkiksi auttaa amerikkalaista äitiä löytämään paras ratkaisu maksaa hänen lapsensa aktiomatka, tai yrittää saada selville miten etelä-korealainen tyttö saa selville milloin ja minkä opetuslapseuskoulun hän haluaa tehdä ja missä. Siinä hommassa on paljon haasteita, mutta Jumala on saanut siunata ihan mielettömästi ja ihmiset luulevat jo tässä vaiheessa että olen Kaliforniasta kotoisin aksentin takia :D Se on itselleni vaan rohkaisua jatkaa tätä työtä, ja olen halunnutkin kehittää englannin kielen puhe- ja kirjoitustaitojani!!!
Kaikesta tästä ihanasta ajasta Hawailla ja kauniista säistä huolimatta, minut pysäytti eräänä päivänä eräs asia. Halusin viedä yhden ystäväni, jonka olen tuntenut jo viime syyskuusta lähtien, syömään paikalliseen ravintolaan eräänä iltana. Minulla ei tätä iltaa ennen ollut mahdollisuutta jutella kunnolla asioista molempien kiireiden takia. Kuitenkin se mitä hän kertoi avarsi jälleen kerran ihmeellisellä tavalla omaa ajatusmaailmaani. Hän kertoi omasta sairaudestaan, joka on vienyt hänet todella pohjalle viimeisen viiden kuukauden aikana, ja sain kuunnella ja ottaa vastaan hänen kokemiaan tunteita näiden kuluneiden kuukausien aikana. En ollut millään tavalla tajunnut, että tämä oli ollut syynä moniin väärin ymmärrettyihin hetkiin ja vääriin johtopäätöksiin. Hän sanoi minulle autossa, kun olin jäämässä pois koulumme lipputangoilla, että hän on oikeastaan joutunut luovuttamaan koko elämänsä ja oikeuden elää Taivaan Isän käsiin... vastasin hänelle, että miks sen täytyy aina mennä niin et me tajutaan tämä asia vast siinä vaiheessa, kun meillä on loppu lähellä tai kun meillä ei itsellä oo enää voimaa jatkaa, kun sen pitäs olla meidän joka päiväinen motto ja asenne millä me täs maailman ajassa eletään ja kuljetaan päivästä toiseen!!! Tämän keskustelun jälkeen saimme molemmat rukoilla ja pyytää, että Jumala voisi ottaa elämämme Hänen ohjattavakseen!!!
Mun mielestä meillä ihmisillä menee välillä ihan liian hyvin. Kun meillä on kaikki asiat käden ulottuvilla ja mahdollisuus tehdä mitä huvittaa, niin meidän tarvitse välittää mistään muusta, pääasia on että menee hyvin ja olemme tyytyväisiä... Monesti kiitoksemme Jumalalle unohtuu ja unohdamme, että moni asia elämässämme on Jumalan lahjaa. Sitten kun eteen tuleekin tilanne, missä omasta terveydestä joutuu luopumaan tai asiat eivät menekkään täysin kohdalleen, olemme valmiita antamaan kaikkemme Jumalalle, jotta saisimme terveytemme takaisin ja asiat jälleen kohdallen... ja tämän asian olen vähitellen oppinut ymmärtämään. Haluan luovuttaa Jumalalle täysin koko elämäni jo siinä vaiheessa kun olen terve ja asiat menevät hyvin, koska tiedän etten itse sen pituutta pysty määräämään tai muuttamaan. Kaikki voima ja valta kuitenkin kuuluu yksin Jumalalle!!! Joten kun sinulla on aihetta riemuun, kiitä Jumalaa siitä! Kun asiat menevät huonosti, ole myös silloin kiitollisella mielellä ja tiedä että Jumala näkee kyyneleesi ja kuulee tuskasi!!!Ensi viikon maanantaina alkaa koulutus... joten mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea Jumala haluaa meille paljastaa!!! Siunausta koulu- ja työviikkoon!!!
-Samuel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti